torstai 2. syyskuuta 2010

Pitsikeittoa

Tähän asti olen valkaissut kellastuneet pitsit pesukoneessa valkaisuaineen kanssa. Nyt ajattelin kokeilla vanhaa konstia eli keittää pitsit pyykinpesuaineessa kattilassa. Tätä varten uhrasin vanhan teräskattilan, johon nyt laitoin kanteen lapun "vain pitsinkeittoon", ettei kukaan perheenjäsen käytä sitä ruuanvalmistamiseen. Voisi tulla pikantti sivumaku ja liekö terveellistäkään pesuainejäämien vuoksi.
No, pitseistä tuli valkoisia. Ja näin ne pääsevät koristamaan kukkaroita ja sydämiä.

tiistai 31. elokuuta 2010

Karkkilan Vihreät markkinat su 12.9.2010 klo 11-16

Karkkilan Vihreät markkinat järjestetään kolmatta kertaa Karkkilan torilla. Luvassa wanhan ajan-henkeen käsitöitä, taidetta, syksyn satoa ym. ym. ekologista elämäntapaa tukevia tuotteita. Järjestäjien ohjeiden mukaan markkinoilla ei saa myydä kirpputoritavaraa ja kaikenlaisen rihkaman myyminen on ankarasti kielletty. Joten minä mukana markkinoilla kukkaroineni.

lauantai 28. elokuuta 2010

Vihdin vuosisatamarkkinat

Tässä muutama kuva myyntipöydästäni viime viikonlopun Vihdin vuosisatamarkkinoilta.
Liitutauluna on vanha navetassa karsinan ulkopuolella ollut karjan suku- ja ruokintataulu.

Päivä oli aurinkoinen ja kävijöitä runsaasti. Monta kukkaroa ja sydäntä lähti uusille, toivottavasti tyytyväisille, omistajille.


torstai 19. elokuuta 2010

Vihdin Wuosisatamarkkinat la 21.8.

Vihdissä järjestetään tulevana viikonloppuna Wuosisatamarkkinat. Teemana markkinoilla on Kestävät konstit, joka pitää sisällään niin kestävää kehitystä, uusiokäytön kuin kierrätyksenkin ajatuksia.Markkinamyyjiä, eri alojen käsityöntekijöitä, on ymmärtääkseni lähemmäs 100. Olen joukossa mukana myymässä omia patjakangastuotoksiani; kukkaroita, sydämiä ja tyynyjä.

Markkinat ovat siis lauantaina klo 10-16, mutta erilaista ohjelmaa on perjantaista sunnuntaihin.

TERVETULOA VIHTIIN!

maanantai 9. elokuuta 2010

100. kukkaro

Hei vaan heinäkuulle, elokuuta mennään jo pitkällä. Lomia on pidetty, tosin viikko vielä kesälomaa jäljellä.
Kuten jo aiemmin kerroin lomasuunnitelmista, vietin melkein koko loman Tammisaaressa. Sieltä käsin kävin keskiviikkoisin Hangon iltatorilla ja parina perjantaina olin Fiskarsin torilla. Olen todella yllättynyt kukkaroiden suuresta suosiosta. Olen pitänyt kirjaa kukkaroiden myynnistä sekä kuluista. Yllätyksekseni olen myynnyt tänä vuonna 100 kukkaroa. Eilen sunnuntaina kylällämme oli markkinat ja MoniNaisten puoti oli myös avoinna. Siellä lähti 100. kukkaro maailmalle.
Tässä tämänhetkiset valmiit ja keskeneräiset kukkarot. Päällimmäinen iso kukkaro on juuri perjantaina postissa tulleesta kankaasta, jonka huusin Huutonetistä.

Nurmijärven kirkonkylässä, Pratikankujalla sijaitseva MoniNaisten puoti on jatkossa auki aina keskiviikkoisin klo 15-18. Siellä siis myös kukkaroitani myynnissä ja monen muun tekijän käsitöitä.


keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Esitteen tekoa


Fiskarsin antiikkimarkkinat lähestyy ja patjakangaskukkaroita valmistuu "sarjatyönä". Ennen lomalle lähtöä kukkaroita pitäisi saada valmiiksi koko heinäkuun tarvetta varten. Olen ajatellut mennä Fiskarsin lisäksi myös Hangon ja Tammisaaren iltatoreille, jotka ovat keskiviikkoisin ja torstaisin. Olen lomalla Tammisaaressa pari viikkoa, joten toreilla käynti olisi leppoisaa ajanvietettä.

Yleensä valitsen kankaat ja alan leikata päälliosia ja vuoria noin 10-15 kappaleen sarjoissa. Ensin ompelen kaikista pohjasaumat,pussit sisäkkäin ja yhteenompelu. Sitten pussin suut liimataan kehyksiin ja lopuksi kehykset puristetaan kiinni. Sarjoja on kiva tehdä, yksi työvaihe kerrallaan.

Olen saanut aikaiseksi pienen esitteen,jossa kerron vähän kankaiden historiasta sekä tarinan, jonka oma äitini aikoinaan on kertonut. Lisäksi muutama kuva tuotteistani ja yhteystietoni.


Loma siis alkaa olla lähelle ja taitaa blogin päivittäminen jäädä normaalia vähemmälle, joten oikein ihanaa ja aurinkoita heinäkuuta kaikille.

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Siirtyminen kesäompelimoon

Eilen illalla menin ensi kertaa kesäompelimooni leikkaamaan meikkipussien osia. Olenkin saanut haalittua uusia, ennennäkemättömiä, kankaita. Terveiset vaan ullakon aarteiden Johannalle, kiitos kankaista, ne ovat upeita. Höyhenten kanssa on ollut aikalailla imurointia, mutta sen tiesin etukäteen. Siinä pöydän ääressä istuessäni, katselin ulos. Ikkunasta avautuu näkymä pihallemme eli taustalla näkyvä talo on kotimme. Ikkunan vieressä on muuten huutokaupasta 5,- eurolla ostettu vanha lampunjalka, johon ompelin varjostimen vanhasta lakanan reunasta. Reikäompeleesta tulee valo kauniisti.
Tuo punainen, tutuin patjakangas on suosituin kuosi, mitä tulee meikkipussien ja kukkaroiden menekkiin.

Pihan läpi kävellessäni napsin kuvia kuunliljoista, jotka ovat suosikkiani.


Tässä lajikkeessa onkin sitten oikein isot lehdet.




Lopuksi istutin valkoisia pelakuita kahteen ruukkuun kera muratin ja lobelian. Hyvää viikonloppua kaikille, nauttikaa kesästä!




keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Uusia kankaita

Eräiltä ystäviltämme sain 7 kpl vanhoja patjakangastyynyjä, joista tulee monenmonta kukkaroa. Aika kiva pino! Kiitokset vaan Klaukkalaan.Kuva otettu kesäompelimoni terassilta. Ehkä saan otettua kuvia myös sisältä,kunhan saan tilan järjestykseen ja ompelut taas käyntiin.
Sininen kangas oli vaahtomuovipatjan päällä ja kuinka ollakkaan, sisältä löytyi päällimmäisenä kuvassa oleva punainen kangas, jollaista mulla ei ole vielä ollutkaan. Molemmat hyväkuntoisia.

Tälläinen, ilmeisesti projektorilaukku, on Patinalla myynnissä. Erittäin hyväkuntoinen, mukana avaimet. Hinta 48,-. Itselläni on samanlainen pitsilaukkuna. Sieltä etsin aina sopivat pitsit tyynynpäällisiin.


Tässä vielä laukku avoimena. Sisältä laukku vuorattu ruskearuudullisella paperilla.
Tulevana lauantaina on koulun päättäjäisiä, nuorempi poikani päättää ala-asteen ja vanhemmalla on lakkiaiset, kuten myös ihanalla miniäkokelaalla, Pauliinalla. Onnea kaikille!



maanantai 24. toukokuuta 2010

Fiskars 22. toukokuuta

Olimme siis lauantaina Fiskarsin torilla, tässä yleiskuva iltapäivällä kun tori alkaa tyhjentyä. Aamupäivä oli aurikoinen,iltapäivällä tuli pieni sadekuuro kera ukkosen. Turisteja oli paljon liikkeellä, matkasi pari Kilta-kulhoa aina Rovaniemelle asti.
Tässä meidän myyntikoju.

Tässä pieni lajitelma emaliastioita.


Omat tekeleeni, oikealla vanhoista kankaista ja vasemmalla uusista kankaista tehdyt sydämet.



Tämä pikkuinen polkupyörä on samanlainen kuin minulla on ollut pikkulikkana. Tosin minulla oli varmaan luksusmalli, koska siinä oli lava kippimallia, tässä kiinteä.










torstai 20. toukokuuta 2010

Ostoksia

Tulevana lauantaina olemme menossa ensimmäistä kertaa tänä keväänä Fiskarsin torille. Kiva päästä torille, sillä tästä alkaa kesä. Torilla on mahtava fiilis ja siellä tapaa taas tutut myyjät ja on jotkut kylän asukkaatkin tulleet jo tutuiksi. Talvella on tullut kierrettyä monet sisämessut ja nyt on tosiaan kiva päästä tuulettumaan ulos. Onneksi tämä myyntitoiminta ei ole sellainen pakko-juttu ja käymmekin myymässä silloin kun sopii ja ilmat sallii.Tämä mattamusta pöytälamppu on myynnissä hintaan 150,-. Minulle tulee siitä mieleen vanhat Komisaario Palmu-elokuvat, joissa tälläisia lamppuja joskus vilahtaa.
Helatorstaina olimme Hyvinkäällä Wanhalla Villatehtaalla antiikki- ja keräilymarkkinoilla ja villatehtaan pihalla oli käsityöntekijöitä myymässä omia tuotteitaan. Ostin itselleni rautalangasta tehdyn kukkatuen, jonka ympärille kieputin hienohelmani. Rautalankatuotteita myi yritys nimeltä Rautaharakat. Oli muuten aika kivoja juttuja. Yritykseltä löytyy nettisivut, www.rautaharakat.fi.

Sitten kankaisiin. Tämän mahtavan patjakankaan ostin huutonetistä, Siis 5,5 metrin vanhaa, käyttämätöntä patjakangasta. Mikä löytö!