perjantai 29. huhtikuuta 2011

Kännykkäkotelo



Aina silloin tällöin minulta kysytään kännykkäkoteloita. No, nyt on ensimmäinen valmistunut, oman kännykän mittojen mukaan. Mutta siinäpä se vaikeus, kännököitähän on niin montaa eri kokoa, pituutta ja leveyttä. Katsotaaan mitä saan jatkossa aikaan.


torstai 28. huhtikuuta 2011

Jyväskylän messut ja vaihteeksi tyynyjä

Tässä Jyväskylän messuilta pari kuvaa ostastoltamme. Artekin pöytäryhmä oli sijoitettu ikäänkuin Lundia-hyllyn sisään. Pöytä katettu Kilta astioilla.


Ja tässä vielä yleiskuva osastolta.



Pitkästä pitkästä aikaa ompelin tyynyjä. Ompelukoneessani on napinläven ompeluun laite, johon nappi laitetaan ja kone tekee napille sopivan läven. Mutta, mutta kun nappi oli niin iso ettei se enää sopinut laitteeseen, piti keksiä jotain muuta. Niinpä tein napeille lenksut, joista tuli mielestäni ihan kivan näköiset.


Tyynyihin menee iso pala kangasta, että harvoin tulee sellaisia käytössä olleita patjapusseja, joissa olisi priimaa kangasta tyynyn verran. Punaiset tyynyt onkin tehty vanhoista, mutta käyttämättömistä kankaista(talvella sain ostettua sen yli 8 metrin pakan).